Kauniin Suomemme juhlavuoteen sopii paremmin kuin hyvin kestävän kehityksen ja lähituotannon teema. Meillä on niin ihania tuotteita, taitavia tekijöitä ja puhtaita raaka-aineita, että niistä riittää tämän teeman ympäriltä vaikka useampaankin blogiin.
Kuten moni muukin, olen aina vain huolestuneempi ja huolestuneempi ympäristömme tilasta, ilmaston lämpiämisestä ja vesien saastumisesta. Hyvää on se, että näihin haasteisiin on herätty ja niissä halutaan muutosta parempaan. Omilla valinnoillamme voimme vaikuttaa muutoksen suuntaan ja vauhtiin.
Kun perustimme tämän verkkokaupamme, yksi ydinasia oli, että voimme tarjota kotimaisia laadukkaita ja hyvin suunniteltuja kalusteita, tekstiileitä ja muita sisustustuotteita yhdessä paikassa kaikkien saataville.
Puhtaista raaka-aineista valmistettuja, mahdollisimman vähän ympäristöä rasittaen, paljon puuta ja luonnonkuituja hyödyntäen. Voimme myös luottaa siihen, että pintakäsittelyaineet ovat turvallisia eikä niistä irtoa vahingollisia kemikaaleja. Kuljetus maailman ääristä ei myöskään rasita luontoa, kun ostamme Suomessa suomalaista.
Valikoimamme on vielä varsin suppea, mutta haluamme laajentaa sitä harkiten. Jo nyt voit löytää hyviä kokonaisuuksia kodin eri tiloihin. Hyödynnä tämä mahdollisuus helposti.
Maria Viita-aho-Tohni