”Meidän tarinamme alkaa pohjoisesta, syvältä suomalaisen luonnon sylistä. Isovanhempieni Arto ja Aila Viita-ahon perustama perheyritys on jo kauan valmistanut mattoja, joista kuvastuu skandinaavisen elinympäristön selkeys ja puhdaslinjaisuus. Olen itse seurannut pienestä pitäen perheyrityksemme toimintaa ja kasvanut sen parissa aikuiseksi. Kun äitini Maria Viita-aho-Tohni kertoi ajatuksiaan näiden mattojen ja muiden suomalaisten kodin sisustuksen tuotteiden saattamisesta hyvää designia arvostavien ihmisten saataville ympäri maailman, innostuin heti. Tämä oli juuri sitä, mitä minäkin halusin tehdä.

Näin syntyi verkkokauppa, joka on kunnianosoitus suomalaiselle suunnittelulle, valmistukselle ja elämäntavalle. Se mahdollistaa näiden upeiden, pohjoisessa tehtyjen tuotteiden hankkimisen kauemmaksikin – palan pohjoista sinne, missä ikinä asutkin. Ja jos joskus matkustelet täällä päin, toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi vierailemaan Karvalan kylään. Siellä ovat juuremme, ja sieltä on yrityksemmekin, Karvala Oy, saanut nimensä.” –Taavi Hanhisalo, Karvala Oy:n toinen perustaja

Vastuullisuus, innostus, hyvä mieli sekä avoimuus ovat niitä arvoja, joiden pohjalta toimintaamme rakennamme.

Karvala Oy:n ja näin myös sen omistaman verkkokaupan Design from Scandinavia perusarvoihin kuuluu vastuullisuus. Voit luottaa siihen, että kaupassa myytävät tuotteet on valmistettu eettisesti kestävällä tavalla, suurin osa lähituotantona Suomessa.

Meidän mielestämme työn tekemisen pitää olla myös hauskaa ja innostavaa. Ainakin alku näyttää tämän suhteen hyvältä. Haluamme ja toivomme, että tämä välittyy asiakkaille, sinulle asti.

Panostamme siihen, että toimintamme on avointa. Pyrimme kertomaan toiminnastamme ja edustamistamme tuotteista kaiken oleellisen. Jos jotain on jäänyt huomaamatta, ilmoita meille, niin korjaamme tilanteen.

Forest folk

Forest folk on Karvalan oma tuoteperhe. Forest folk on kuitenkin enemmän kuin tuotebrändi. Se on tapa suhtautua elämään: iloisesti hassutellen, kunnioittaen  omia juuria ja taustoja. Forest Folk kerää yhteen ihmiset, jotka arvostavat  persoonallisuutta, ekologisuutta ja ovat uusista asioista kiinnostuneita.

Forest folk kannustaa sisustamaan oman näköisesti ja persoonallisesti. Oma koti saa kuvastaa asujiensa persoonaa eikä sen tarvitse olla viimeisen päälle tyylitelty ”blogikoti”. Pääasia on, että omassa kodissa on kotoisaa ja mukavaa olla.

Meillä pohjolassa on myös perinteet ja juuret, joista voimme olla ylpeitä. Forest folk on vaalimassa isoäitiemme ja -isiemme käsityötaitoja, joiden säilyttäminen tulevillekin sukupolville on arvokasta.

Forest folk mallistoa on tällä hetkellä pellava-puuvillamatoissa Vieno, Kaino, Kasperi sekä puuvillamatoissa Ruusukas, Selja, Lilja ja Kielo.

 

Haluatko lisätietoa?
Lähetä meille viestiä info@karvala.fi tai soita 040-5174922