Melkein kaikki meistä asuvat kotona

Tilastokeskuksen asumistilastoja viime vuodelta on jälleen ilmestynyt ja niissä käsitellään asumista monelta eri kantilta. Äkkiseltään katsottuna ne näyttävät siltä, että suomalaiset asuvat pääosin kotona. Tilastot kertovat myös, että asuntokuntien määrä on lisääntynyt himpun verran ollen yhteensä reilut 2,65 miljoonaa. Talouksien koko on keskimäärin 2,03 henkilöä ja yksinasuvia noin 1,13 miljoonaa, joista alle 64-vuotiaissa suurempi osa miehiä. Noin 70% suomalaisista asuu omistusasunnossa.

Tilastot kertovat toki jotakin yleisellä tasolla asumisesta, mutta eivät sitä, millaisia koteja suomalaisilla on sisällöltään. Sen päättävät jokaisen kodin asukkaat itse. Eräs tutkimus kertoo, että suurin osa meistä arvostaa viihtyisyyttä käytännöllisyyden edellä. Siitäkin huolimatta, että meitä suomalaisia pidetään keskimäärin käytännönläheisempinä kuin monia muiden maiden asujia.

Itse en usko, että välttämättä tarvitsee valita näiden kahden välillä. Käytännöllinen voi olla myös viihtyisää. Voitkin löytää täältä verkkokaupastamme paljon ihania sekä käytännöllisiä että viihtyisyyttä luovia kalusteita ja sisustuksen muita tuotteita.

Valitse omat suosikkisi!

Maria Viita-aho-Tohni